Jouluihmisiä

14.12.2020

Lapset tuovat omaan elämääni sen todellisen joulun tunteen. Pientä turnauskestävyyttä tosin vaatii joululaulujen kuunteleminen lokakuusta alkaen, ainakin minulta. Joulukuusi koristeltiin jo marraskuun alkupuolella. Olemme käyttäneet monta vuotta samaa muovikuusta. Olen huomannut tulevani hyvälle tuulelle kuusen katselusta ja siitä, että lapset ovat joulusta niin innoissaan.

Poikani on viisi vuotta. Hän sai joulukalenterin ja oli kovasti huolissaan, ettei muista välttämättä aamulla avata kalenteria. Huoli paljastui aiheettomaksi. Pienet jalat tamppaavat nopeasti kalenterin luo ja vilpitön ilahdus, jonka kalenterin luukkujen sisältö tuottaa on käsinkosketeltavaa. Päivä ei voisi alkaa paljon paremmin.

Jouluvalot tuovat piristystä pimeyteen. Korvasin kynttelikkö valaisimemme led vastaavilla. Ledit eivät kuumene, eivätkä pienet sormet pääse pyörittelemään lamppuja. Tämä oli itselleni tärkeä huomio turvallisuudesta, sillä tyttäreni on innokas valojen räplääjä. Muutenkin kannattaa käyttää vain ehjiä jouluvaloja. Jos poltat kynttilöitä, niin älä jätä niitä palamaan valvomatta.

Aika monen perheen jouluvalmisteluun kuuluu joulukinkun paistaminen. Itse olen parina viimeisenä vuotena siirtynyt kalkkunaan. Vaimoni on kasvissyöjä, ja saan nauttia kalkkunasta ja muista lihaherkuista täysimääräisesti. Kinkunpaistajan kannattaa muistaa, että paloturvallisuussyistä kinkkua ei pidä jättää paistumaan yksin. Erityisesti jouluaikana taloyhtiöiden jätepisteet ovat kovalla käytöllä. Ihmiset ovat kotona ja roskaa kertyy enemmän. Roskien lajittelu oikeisiin paikkoihin on jokaisen velvollisuus.

Kulunut vuosi on ollut monelle meille tavanomaista raskaampi. Työn ja arjen sovittaminen yhteen on vaatinut enemmän ponnisteluja. Entistä useammalla on myös huoli omasta työstä ja toimeentulosta. Joulu on aika, jolloin voi koittaa irrottaa ajatukset arjesta. Anna naapureille ja itsellesi joulurauha.

--

Kiinteistölehti on koonnut vinkit turvalliseen ja sopuisaan joulunviettoon. Jouluisen vinkkilistan voit tulostaa vaikka taloyhtiösi ilmoitustaululle.

Joulunvietto taloyhtiössä on aiheena myös Kiinteistöliiton Taloyhtiökupla-podcastissa, joka on kuunneltavissa 22.12. alkaen.

 Juuso Kallio

Juuso Kallio

Kirjoittaja toimii Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtajana. Vapaa-aikanaan Juuso haaveilee purjehtimisesta ja yrittää pitää vaimonsa tyytyväisenä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.