Kiinteistöyhdistykset tiivistävät yhteistyötä Lounais-Suomen alueella

Julkaistu: 22.11.2018

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, Kiinteistöliitto Satakunta ja Rauman Kiinteistöyhdistys ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo yli kymmenen vuoden ajan. Yhteistyö tiivistyy tulevan vuoden aikana lokakuussa solmitun sopimuksen myötä.

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, Kiinteistöliitto Satakunta ja Rauman Kiinteistöyhdistys ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo yli kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2007 solmittu alueyhteistyösopimus on jäsenille näkynyt erityisesti viestinnässä sekä koulutustilaisuuksien järjestelyissä. Alueelle toimitetaan yhteinen jäsenlehti, sekä yhteinen jäsentiedote.

Kiinteistöliiton toiminnan kivijalka on jäsenyhdistyksien ja jäsenten palvelu sisältäen erityisesti jäsenten neuvonnan, kouluttamisen ja ajankohtaisen tiedottamisen. Laadukkaiden palveluiden perustana ovat jäsenten muuttuvat ja kehittyvät tarpeet. Hyvien jäsenpalveluiden turvaamiseksi ja kasvattamiseksi Kiinteistöyhdistykset ovat päättäneet syventää yhteistyötään. Uusi yhteistyösopimus solmittiin 25.10.2018.

toiminnanjohtaja Juuso Kallio, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi varapuheenjohtaja Jouni Vainio, Rauman Kiinteistöyhdistys puheenjohtaja Mikko Vapanen, Rauman Kiinteistöyhdistys puheenjohtaja Pertti Satopää, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi puheenjohtaja Jouko Kuuri, Kiinteistöliitto Satakunta toiminnanjohtaja Eino Taulu, Kiinteistöliitto Satakunta varapuheenjohtaja Jussi Vanhahonko, Kiinteistöliitto Satakunta

Kuvassa toiminnanjohtaja Juuso Kallio Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, varapuheenjohtaja Jouni Vainio Rauman Kiinteistöyhdistys, puheenjohtaja Mikko Vapanen Rauman Kiinteistöyhdistys, puheenjohtaja Pertti Satopää Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, puheenjohtaja Jouko Kuuri Kiinteistöliitto Satakunta, toiminnanjohtaja Eino Taulu Kiinteistöliitto Satakunta, varapuheenjohtaja Jussi Vanhahonko Kiinteistöliitto Satakunta.

Sysäys alueellisen yhteistyön syventämiseksi lähti liikkeelle kesäkuussa 2017 pidetyssä yhteiskokouksessa. Tämän jälkeen valmistelua on tehty yhdistysten hallitusten, puheenjohtajiston ja toiminnanjohtajien kesken.

Yhteistyösopimuksen myötä alueelle rekrytoidaan uusi työntekijä, jonka on tarkoitus aloittaa tehtävässään elokuussa 2019. Työtehtävät ovat monipuoliset ja aluepäällikkö tulee vastaamaan Satakunnan ja Rauman yhdistysten toiminnanjohtajatehtävistä sekä koko alueen jäsensihteerin tehtävistä. Työntekijän työtehtävät ja palkkauksen kustannukset jaetaan kolmen yhdistyksen kesken suhteessa Varsinais-Suomi 2/5, Satakunta 2/5 ja Rauma 1/5. Työpiste tulee sijaitsemaan Porissa ja yhteistyö niin Rauman, Varsinais-Suomen kuin Suomen Kiinteistöliiton toimistoihin on tiivis. Rekrytointi aloitetaan keväällä 2019.

- Tavoitteena on entisestään kasvattaa Kiinteistöliiton tarjoamia palveluja ja jäsenmäärää erityisesti Porin ja Rauman seuduilla toteavat Kiinteistöliitto Satakunnan toiminnanjohtaja Eino Taulu ja Rauman Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja Mikko Vapanen. Molemmat ovat aikaisemmin hoitaneet tehtävää oman toimensa ohella. Eino Taulu siirtyy nauttimaan tältäkin osin ansaittuja eläkepäiviä ja Mikko Vapanen jatkaa Rauman Kiinteistöyhdistyksen puheenjohtajana sekä työtään Rauman Talokeskuksen toimitusjohtajana.

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio on tulevista uudistuksista innoissaan. – Ilman aikaisempaa hyvää yhteistyötä ja hyvää keskinäistä luottamusta emme olisi tähän vaiheeseen päässeet. Uskon, että jäsenemme koko alueella hyötyvät alueellisen yhteistyön lisäämisestä.

Lisätietoja:
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, toiminnanjohtaja Juuso Kallio 050 330 7749
Kiinteistöliitto Satakunta, toiminnanjohtaja Eino Taulu 050 511 5855
Rauman Kiinteistöyhdistys, toiminnanjohtaja Mikko Vapanen 044 782 2801

Haku