Turku Energia Sähköverkot Oy:n sähkön siirtohinnan korotus kohtelee asumismuotoja eriarvoisesti

Julkaistu: 25.05.2018

Turku Energia Sähköverkot Oy julkaisi 25.5.2018 hinnankorotuksen. Yhtiö nostaa verottomia sähkön siirtohintoja keskimäärin yhdeksän prosenttia 1.7.2018 alkaen. Siirtohintojen korotuksen perusteena ovat mm. panostukset sähkönjakelun toimitusvarmuuden ylläpitämiseen sekä säävarman verkon rakentamiseen.

Yhtiö ei avaa tiedotteessaan riittävällä avoimuudella tapaa millä siirtohintojen korotus on toteutettu. Hinnankorotukset on käytännössä tehty ainoastaan kiinteisiin perusmaksuihin. ”Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti kerrostaloasunnot, jotka käyttävät vähän sähköä maksavat korotuksesta suhteessa eniten. On hyvä muistaa, että noin 2/3 turkulaisista asuu kerrostaloasunnoissa ja yli 4/5 kerros- tai rivitaloasuinnoissa”, sanoo Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n toiminnanjohtaja Juuso Kallio.

Perusmaksuihin tehtävät korotukset eivät kannusta sähkön kuluttajia vähentämään kulutustaan, koska mahdollisuus vaikuttaa omaan siirtomaksuun vähenee. Lisäksi nykyiset siirtotariffit eivät aina jaa reilusti huipputehosta aiheutuvia kustannuksia asiakkaiden kesken.

Vauhtia siirtohinnoittelun uudistukseen

Tuore tutkimusraportti 'Jakeluverkon tariffirakenteen kehitysmahdollisuudet ja vaikutukset' muistuttaa sähkönsiirron kustannusten olevan pitkällä aikavälillä riippuvaisia huipputehoista, ei siirretystä energiamäärästä. Jos siirtohinnoittelua ei kehitetä, kiinteiden perusmaksujen osuus jatkanee entisestään nousuaan, kuten nyt havaitaan.

Lainsäädäntö ei estä verkkoyhtiötä ottamasta käyttöön jo nyt ns. tehokomponenttia myös pienasiakkaiden hinnoittelussa. Uudistus voidaan tehdä monella tapaa. ”Tärkeää on asiakaslähtöinen, proaktiivinen viestintä ja valitun hinnoittelumallin läpinäkyvyys ja ymmärrettävyys. kWh:t ja kW:t ovat insinöörin unelmaa, mutta normaalille ihmiselle samaa harmaata massaa, miettii toiminnanjohtaja Juuso Kallio.

Hyvänä asiana on todettava, että hinnankorotuksen jälkeenkin Turku Energia Sähköverkot Oy kuuluu edelleen Suomen edullisimpien sähköverkkoyhtiöiden joukkoon.

Turku Energia Sähköverkot Oy:n tiedote 25.5.2018

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Juuso Kallio, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry juuso.kallio@kiinteistoliitto.fi

Haku