Vastaanottotarkastus
16.1.2026
Ehken ei voi liikaa korostaa YSE-ehtoisen urakan, jolla taloyhtiöidenkin urakat useimmiten tehdään, vastaanottotarkastuksen merkitystä. YSE 71 §:ssä todetaan muun muassa, että ” Kummankin sopijapuolen on esitettävä toisiinsa kohdistuvat vaatimuksensa perusteiltaan yksilöityinä viimeistään vastaanottotarkastuksessa sillä uhalla, että oikeus näiden vaatimusten tekemiseen on muutoin menetetty.” Vastaanottotarkastuksen pöytäkirjaan tulee siis merkitä esimerkiksi kaikki virheet sekä niihin liittyvät vaatimukset. Sen lisäksi on merkittävä virheet, joiden osalta urakoitsijaan ei kohdistu vaatimuksia ja sekin, miksi ei.
Useinkaan vastaanottotarkastus ei enää tarkoita varsinaista kierrosta urakkakohteessa, vaan puutelista tehdään etukäteen ja taloyhtiön puolesta sen laatii esimerkiksi yhtiön valvoja. Etukäteisvalmistuminen on tärkeää ja kaikki havaittavissa olevat virheet tulee reklamoida. Rakenteiden avaamista ei edellytetä, mutta syytä on kurkistaa esimerkiksi tarkistusluukkuihin ja varmistaa ovien ja ikkunoiden avautuminen. Joskus kuitenkin virhe tai virheeksi epäilty seikka tulee esille vastaanottotarkastuksessa. Tällöin on tärkeää, ettei yhtiön johto hyväksy työsuoritusta, ellei ole täysin varma, että suoritus on hyväksyttävä. Ei siis ole syytä hyväksyä sopimuksen vastaista ovea, ikkunaa, porrasetenemää, kynnyskorkeutta, ruuvia, -kyllä, nekin ovat joskus kriittisiä - ellei ole varmuutta siitä, että esimerkiksi rakentamismääräykset ja turvallisuusmääräykset täyttyvät. Jos urakoitsija esittää, että ratkaisu on ok, voidaan kirjata, että ei voida ottaa kantaa ja vastataan tiettyyn päivään mennessä. Tai että asiasta ollaan erimieltä, ja varataan mahdollisuus palata vastineella myöhemmin.
Jos johto on myöntynyt urakoitsijan esittämään toteutustapaan vastaanottotarkastuksessa ja myöhemmin todetaan, että suoritus joudutaan korjaamaan yhtiön kustannuksella, voi yhtiön johto joutua pahimmillaan vahingonkorvausvastuuseen.