Asumismenot hirvittävässä nousussa

4.9.2022

Kotitaloudet olivat kestämässä arvioitua paremmin pandemian haasteet, mutta Ukrainan sodan vuoksi hinnat nousevat. Kallistuneet energiamenot ja korjaamisen kustannukset, sekä kallistuva ruoka haukkaavat valtavan osan kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista.

Pahiten energiakriisi kohtelee yksin asuvia, joiden asunnon lämmitysmuotona on öljy, kaasu tai sähkö. Esimerkiksi öljylämmitteisessä talossa yksin asuvan eläkeläisen asumismenot lohkaisevat lähes 63 prosenttia käytettävissä olevista tuloista, eläkeläispariskunnilta hieman alle 30 prosenttia. Tuleeko vanhoja omakotitaloja myyntiin jo syksyn aikana vai selviävätkö ihmiset kriisistä muilla keinoilla?

Ihan kaikkia sähkön hinnan jyrkkä nousu ei ainakaan toistaiseksi kosketa. Ei kuitenkaan ole syytä vääntää veistä naapurin haavassa, vaikka oma edullinen sopimus olisikin voimassa ensi syksyyn. Naapuri voi joutua etsimään arkeensa tuhansien eurojen säästökohteita. Se ei naurata.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid varoittaa meitä tosissaan. Suurten epävarmuuksien seurauksena suomalaisten pitää varautua tulevana talvena mahdollisen sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin. Energia-alan ammattilaisten suusta olen kuullut, että aikaisempienkin talvien kylmimpinä hetkinä on joskus oltu lähellä sähkön loppumista. Tämän vuoksi pidän hetkittäisiä sähkön säännöstelyjä todennäköisenä.

Tulevan talven kannalta on syytä aidosti miettiä omaa energiakäyttätymistään. Kuinka pitkä suihku on tarpeellinen? Riittäisikö 20–21 astetta kodin lämpötilaksi? Ovatko ikkunat ja ovet tiiviit? Onko ilmanvaihto säädetty oikein? Voiko pyykin pestä alhaisemmassa lämpötilassa? Voiko lattialämmitystä säätää pienemmälle? Pitääkö kesämökkiä lämmittää talvella? Kannattaa toivoa parasta ja varautua kylmäänkin talveen taskulamppua ja kotivaraa unohtamatta. Kyllä tästäkin selvitään.

Asumismenot 2022 selvitys

 Juuso Kallio

Juuso Kallio

Kirjoittaja toimii Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtajana. Vapaa-aikanaan Juuso haaveilee purjehtimisesta ja yrittää pitää vaimonsa tyytyväisenä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.