Varsinais-Suomen pelastuslaitos ohjeistaa varautumisessa

Julkaistu: 16.03.2022

Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselle on tullut paljon väestönsuojelua ja väestönsuojia koskevia tiedusteluja Euroopan turvallisuustilanteen kiristyttyä. Suomeen ei kohdistu sellaista uhkaa, että määräyksiä väestönsuojien käyttöönottoon annettaisiin. Tähän uutiseen on koottu tietopaketti erilaisista varautumiseen liittyvistä asioista Varsinais-Suomessa.

Taloyhtiössä turvallisuus on yhteistoimintaa. Taloyhtiö vastaa, että pelastussuunnitelma, väestösuoja ja vakuutusturva sekä muu riskienhallinta ovat kunnossa. Paloturvallisuuden lisäksi lukitus-, hissi- ja sähköturvallisuus ovat taloyhtiöissä tärkeitä asioita asukkaiden ja koko talon kannalta. Tietoturva on noussut yhä merkittävämmäksi asiaksi turvallisuuden kannalta. Kiinteistön vakuutusturva kannattaa pitää ajan tasalla.

Väestönsuojat

Väestönsuojan rakentamisvelvoite määräytyy rakennuksen koon, käyttötarkoituksen ja henkilömäärän mukaan. Kaikissa kiinteistöissä ei ole väestönsuojan rakentamisvelvoitetta Väestönsuojia on useimmissa 1950-luvun lopun jälkeen rakennetuissa kerrostaloissa. Kaikkiin uusiin, vähintään 1200 neliömetrin rakennuksiin tehdään väestönsuoja. Omakotitaloalueilla ja maaseudulla ei väestönsuojia yleensä ole.

Jokaiseen väestönsuojaan on suositeltavaa nimetä oma väestönsuojan hoitaja. Väestönsuojan hoitajan tulisi olla kyseisestä kiinteistöstä, koska suojautumistilanteessa hän toimii kyseisen suojan sisällä. Suojanhoitajan avuksi voidaan pyytää kiinteistöhuoltoa, mutta huoltohenkilökunta ei pysty auttamaan mahdollisissa suojautumistilanteissa. Väestönsuojan hoitajan koulutuksia järjestää esimerkiksi Turun Seudun Väestönsuojeluyhdistys tai SPEK.

Suojissa olevan varustuksen määrä riippuu suojan rakentamisvuodesta. Ilmanvaihto on suojautumisen keskeisimpiä asioita, jotta umpinaisessa suojassa voi suojautumistilanteessa oleskella. Tarkempi listaus väestönsuojan varusteista löytyy SPEK:n julkaisemasta väestönsuojan vuosihuoltopöytäkirjasta.

On suositeltavaa koekäyttää väestönsuojan ilmanvaihtolaitteisto, avata ja sulkea ylipaine- ja padotusventtiilit, tarkastaa tiivisteiden kunto sekä tarkastaa väestönsuojelumateriaali vuosittain. Laitteiden toiminnan tarkastuksesta tulee laatia tarkastuspöytäkirja, johon tehdään merkinnät suoritetuista tarkastuksista laitekohtaisesti. Tarkastuspöytäkirja on pyydettäessä esitettävä pelastusviranomaiselle. Väestönsuojan laitteiden ja varusteiden toimintakunnosta on huolehdittava valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti.

Lisätietoja Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen sivuilta.

Lisätietoja Kiinteistöliiton sivuilta.

Pelastussuunnitelma

Pelastussuunnitelmaa ei laadita viranomaisia, vaan nimenomaan talon asukkaita varten. Pelastussuunnitelma ei hyödytä taloyhtiön arkistoissa, vaan se on viestittävä asukkaille selkeästi. Myös laki vaatii, että kiinteistön käyttäjät perehdytetään taloyhtiön mahdollisiin riskitilanteisiin, ennaltaehkäisyyn ja toimintaohjeisiin vaaratilanteissa.

Pelastussuunnitelman viestimisessä asukkaille voi käyttää apuna säännöllistä tiedottamista esimerkiksi ilmoitustauluilla, jakamalla pelastussuunnitelma asuntoihin sekä taloyhtiön sähköisissä kanavissa, kuten taloyhtiön verkkosivuilla tai muussa sähköisessä asiointipalvelussa.

Kiinteistöliiton jäsenille on tarjolla useita maksuttomia verkkokursseja, joita voit suorittaa jäsensivujen kautta. Kirjaudu jäsensivuille ja aloita oppiminen Videot ja verkkokurssit -sivulla. Taloyhtiön pelastussuunnitelma (TaPe) verkkokurssin avulla pystyt asiantuntijoiden ohjauksessa laatimaan taloyhtiöllesi asianmukaisen pelastussuunnitelman. Lisäksi saat ohjeita pelastussuunnitelman keskeisistä sisällöistä viestimiseen. Pelastussuunnitelman avulla parannetaan taloyhtiön varautumista tunnistamalla keskeiset riskit ja määrittämällä toimenpiteet niiden hallitsemiseksi sekä ohjeistamalla toimimaan oikein vaaratilanteissa.

Lisätietoja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sivuilta.

Lisätietoja Kiinteistöliiton sivuilta.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.