Sähköautoilua edistämässä

10.8.2017

Matkustin ensi kertaa Poriin Suomi Areenan aikaan. Mielestäni tapahtuma oli varsin oivallinen sisältäen monia eri aiheita sivuavia ajankohtaisia keskustelutilaisuuksia. Muutamaa keskustelua tosin leimasi sellainen piirre, että kukin keskustelija puhui lähinnä omien vahvuusalueittensa asioista eivätkä varsinaisesti keskustelleet keskenään, saati yleisön kanssa.

Jokaisessa energiaa ja energiatehokkuutta käsittelevässä keskustelussa tuli esiin sähköautoilu. Sähköautojen varaan lasketaan paljon. Niiden olisi tarkoitus vähentää liikenteen päästöjä, mutta myös toimia sähköverkon kulutuspiikkien tasaajina ja akkuina. Sähköautojen käyttösäde, hinta ja suppeahko latausverkosto tuovat haasteita niiden käytön laajentumiselle. Tilanne voi kuitenkin muuttua hyvinkin nopeasti tekniikan kehittyessä.

Euroopan unionin tasolla valmistellaan lainsäädäntöä sähköautoilun edistämiseksi. Työn alla on esitys, jossa taloyhtiöitä velvoitetaan varautumaan sähköautojen lataamiseen aina laajamittaisen korjauksen yhteydessä. Tämä voi aiheuttaa tilanteen, jossa investoidaan tekniikkaan, jota ei koskaan oteta käyttöön. Taloyhtiössä useamman latauspaikan rakentaminen voi myös vaatia merkittäviä investointeja yhtiön sähköverkkoon. Näistä uudistuksista pitäisi mielestäni saada päättää yhtiöissä itse, osakkaitten ja asukkaitten tarpeiden mukaan, huolella suunnitellen.

Sähköautojen yksityisten latauspisteiden lisäämisen tulisi tapahtua markkinalähtöisesti. Vain näin latauspisteiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Poliitikoilta vaaditaan jälleen malttia olla puuttumatta markkinoihin liikaa erilaisilla tukipaketeilla.

 Juuso Kallio

Juuso Kallio

Kirjoittaja toimii Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtajana. Vapaa-aikanaan Juuso remontoi kotiaan ja yrittää pitää vaimonsa tyytyväisenä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.