Oma tupa, oma lupa

9.2.2020

Noin 2/3 suomalaisista asuu itse omistamassaan kodissa. Tämä osuus vastaa EU keskitasoa. Omistusasujien osuus on kuitenkin ollut hitusen laskussa erityisesti nuorten keskuudessa.

Tilastokeskuksen mukaan 30–34-vuotiaiden asuntokunnista enää alle puolet eli 48 prosenttia asui omistusasunnossa viime vuoden lopussa. Kymmenen vuotta sitten tällaisia asuntokuntia oli 58 prosenttia. Omistusasunto hankitaan myös aikaisempaa myöhemmin. Keskimäärin ensiasunto hankitaan vuoden vanhempana kuin reilu kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2018 ensiasunnon ostajien keski-ikä oli 28,8 vuotta. Lapsiakin saadaan entistä myöhemmin.

Vuokralla asuminen on siis entistä yleisempää. Mutta onko vuokralla asuminen sittenkään loppujen lopuksi suositumpaa kuin ennenkään, vai halutaanko sitoutuminen kotiin ja perheeseen vain tehdä hiukan myöhemmin? Tarinoita riittää. Lumo-kodit kertovat mainoksessaan tytöstä, joka ei halua sitoutua omistusasuntoon, kuten kaikki muut suomalaiset. ”Pelkäätkö koskaan, että asiat jotka omistat, omistaa lopulta sinut?” Kysyy mainoksen Maija. Joku sen Maijankin kodin omistaa. Omistaako se sinut?

Muutosvoimat jylläävät Suomea. Lapsia syntyy entistä vähemmän, väestö ikääntyy ja väki keskittyy kaupunkiseuduille. Taantuvilla alueilla suljetaan kouluja ja päiväkoteja. Suurimmilla kaupunkiseuduilla tai ainakin Helsingissä voi olla vaikea löytää sopivaa asuntoa. Voiko aluekehitykseen ja asuntovarallisuuteen liittyvä epävarmuus olla myös yksi syy, joka lykkää perheen perustamista ja omistusasunnon hankkimista?

Sekä Yhdysvalloissa, että Euroopassa tehdyt kyselytutkimukset tukevat käsitystä siitä, että vuokralla asuvat milleniaalit haluavat omistusasunnon. Ei vain ole tiedossa milloin. Tarinat ja mielikuvat ovat siis toissijaisia. Tärkeintä on, että jokaisella on mahdollisuus valita itselleen sopivin asunto, sen hallintamuoto ja asumisen kesto. Alhainen korkotaso pitää huolta siitä, että omistusasuminen on monelle houkutteleva ja kannattava vaihtoehto. Kodin sijainnin merkitys on arvon kehityksen kannalta aikaisempaa suurempi.

 Juuso Kallio

Juuso Kallio

Kirjoittaja toimii Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtajana. Vapaa-aikanaan Juuso remontoi kotiaan ja yrittää pitää vaimonsa tyytyväisenä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.